ProCom - viestinnän ammattilaiset

In English Palaute ProComNet

ProComin Vuosikertomusarvio järjestetään jälleen keväällä

7.1.2010

ProCom järjestää jälleen keväällä 2010 Suomen ainoan yrityskuvaa ja taloustiedottamista arvioivan vuosikertomuskatsauksen. Osallistua voivat niin listayhtiöt kuin listaamattomatkin yhtiöt. Katsaus järjestetään nyt toista kertaa.

Viime keväänä järjestetyn arvion positiivisen vastaanoton innoittamana ProComin Vuosikertomusarvio järjestetään jälleen tänä keväänä. Tällä kertaa sarjoja on kaksi: listaamattomat ja listatut yhtiöt. Katsauksen näkökulmaa on laajennettu: yrityksillä on nyt mahdollisuus saada arvio myös vuosikertomuksen taloudellisen raportoinnin laadusta.

Miksi osallistua?

Vuosikertomuksella on monta tehtävää: se informoi omistajia, sijoittajia ja analyytikoita, toimintakertomuksen pitää täyttää lainsäädännön sille määrittelemä tehtävä. Samalla vuosikertomus rakentaa mielikuvaa muun muassa työnantajana ja toimii lähdeteoksena toimittajille. Se on myös jatkokertomus, joka päivittää vuoden tapahtumat ja suhteuttaa ne sovittuun liiketoimintastrategiaan.

Arvioon osallistuvat yritykset saavat puolueettoman asiantuntijamielipiteen siitä, miten organisaation vuosikertomus onnistuu moniulotteisessa tehtävässään. Palaute antaa yhteisölle myös tietoa siitä, miten yhteisö nähdään ja koetaan ulkopuolisen silmin. Palaute tarjoaa ideoita ja ajatuksia kehittämiseen sekä toimii myös mittarina ja palkitsemisen kriteerinä. Palautteen avulla vuosikertomusten tekijät saavat konkreettisia kehittämisehdotuksia omaan työhönsä.

Tuomaristo

Asiantuntijaraadin jäsenistä kukin vastaa omasta arviointi-alueestaan eli määrittelee arviointikriteerit ja kirjoittaa kirjallisen palautteen jokaisesta arvioimastaan yhtiöstä. Raatiin kuuluvat tänä vuonna:

  • Toimitusjohtaja Jouni Heinonen ja konsultti Saija Serpola, Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy: yrityskuva ja maine
  • Professori Marjatta Itkonen, Aalto-yliopisto (Taideteollinen korkeakoulu): visuaalisuus
  • Lehtori Marja-Liisa Kuronen, Aalto-yliopisto (Helsingin kauppakorkeakoulu): toimitusjohtajan katsauksen tekstilaji ja -tyyli
  • Toimitusjohtaja Marjatta Virtanen, Irma Advisors Oy: taloudellinen raportointi

Parhaat vuosikertomukset molemmissa sarjoissa palkitaan 20.5.2010 Katajanokan Kasinolla pidettävässä Vuosikertomuspäivässä.

Lisätietoa vuosikertomusarviosta

Lisätietoa ilmoittautumisesta ja vuosikertomuspäivän ohjelmasta löydät näiltä sivuilta: Vuosikertomusarvio 2010.

Yhteyshenkilöt: tuomariston koordinaattori Maija Harsu, MH Consulting, puh. 040 589 2821 tai viestintä- ja koulutuspäällikkö Laura Kaustinen, ProCom, puh. 09 135 7775. Sähköposti: procom@procom.fi.