ProCom - viestinnän ammattilaiset

In English Palaute ProComNet

Sosiaalisen median kurimuksessa2.9.2009 15:13

Anna Sorainen 06/2009

Tätä on nyt kohkattu vuositolkulla – ilman, että siitä saa sen kummempaa tolkkua: sosiaalinen media. Monella taitaa olla tunne, että ymmärtää kyllä mistä on kyse, mutta käytäntö ei tahdo lähteä käyntiin millään. Aiheen asiantuntijat kiertävät tapahtumasta toiseen, ja jättävät jälkeensä hämmentyneen yleisön.

Näin kävi myös kesäkuisessa ProCom-päivässä. Sosiaalisen media guru, ruotsalainen Richard Gatarski herätti ihmiset klo 9 ja hukutti ihmiset kolmessa vartissa lyhenteisiin ja epätoivoon uuden ja ihmeellisen maailman edessä.

Tiedättekö mikä on Twitter? Entä Hashtag? Entä Widget? Mitä? Ettekö?

Tuntematon on tuskallista, ja tuntemattomat asiat on paras naamioida esimerkiksi epäkiinnostaviksi tai idioottimaisiksi. Ymmärrämme sen katsellessamme teini-ikäisiämme, jotka eivät halua teatteriin tai kasvimaalle. Meille aikuisille, digielämää opetteleville aloitteleville teknologia ei vain istu ilman lievää pakottamista. Noin yleistäen.

Inhimillisellä tasolla sosiaalista mediaa päivitellään tirkistelyn valtamediana ja vihonviimeisenä väylänä, joka sallii kenen tahansa lausua mitä tahansa mistä tahansa kenelle tahansa. Huolta kannetaan monesti aiheesta, mutta uudet mediat eivät lähde pois – niitä on opeteltava hallitsemaan ja hyödyntämään.

Journalismille sosiaalinen media on uhka ja mahdollisuus. Yleisö ei välttämättä aina pysty erottamaan kansalaisten tuottamaa materiaalia journalistisesta materiaalista, eikä media aina pysty väistämään houkutusta käyttää yhteisöllisten saittien materiaalia osana omaa tuotantoaan. Yhteiselo on osa uutta demokratiaa, jossa kansalla on yhä suurempi äänivalta.

Tämä homma on yksinkertaisesti pakko opetella. Heittäytyminen lapseksi ei auta. Ei auta odottaa, että eläkepäivät pelastavat opettelemasta uutta.

Jos opiskelu ei huvita, jättää sekä yritysjohtaja että markkinointiviestinnän ammattilainen omaan osaamiseensa ison aukon. Kilpailuedun pääsee hyödyntämään joku muu, joka vielä jaksaa innostua uudesta ja tuntemattomasta.

Pelkoa viestinnän kannalta herättää luonnollisesti se, että sosiaalisen median hyödyntäminen osana markkinointiviestintää on sekin suurta tuntematonta. Joku idea toimii, toinen ei. Teoriat toimenpiteiden vaikutuksista ovat kaikki yhtä hyviä arvauksia siitä, mitä todella tapahtuu. Sosiaalisessa mediassa sisältöjä tehdään yhdessä, ja ne kehittyvät tai jäävät kehittymättä käytön mukana.

Ei ihme, että digitaalisilla toimistoilla menee hyvin. Asiantuntijan sana uppoaa nyt tehokkaasti, ja opetuslapset kuuntelevat silmät suurina viisauksia, joista sopii myös laskuttaa.

Sosiaalisen median asiantuntijoita on toki vaikka kuinka paljon. Mutta ei se Gatarski ihan turha mies ole: viime vuonna Naantalin Media&Message -seminaarissa hän sai itse tasavaltamme presidentin sekoittamaan järjestäjien pakan hyppäämällä lavalle Gatarskin rinnalle, kommentoimaan sosiaalisen median sanomaa.

Sosiaalinen media voi siis herättää myös hämmästyttävän sosiaaliseksi tässä perinteisessä face-to-face -maailmassa.

Ei kai tässä auta muu kuin yrittää pysyä mukana.

Anna Sorainen

Kirjotus on julkaistu myös Saimaa Summitin www-sivuilla www.saimaasummit.fi kesäkuussa 2009.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 2.9.2009 15:25

Kirjoituksessa on 2 kommenttia

Eija Pesonen (17.11.2009 13:42)
Sosiaalista mediaa opetellaan meilläkin. Jotkut ovat enemmän ja jotkut vähemmän kiinnostuneita tästä kanavasta.

Tuntuu siltä, ettei ole "aikaa" sosiaaliseen mediaan, kun on kädet ja pää niin täynnä työtä - hyvä, jos ehtii normaalissa työajassa tekemään edes puolet suunnitellusta työsarasta.
Mutta, ei silti kannata jäädä odottamaan sitä eläkeikää, vaan ei kun toimeksi ja heti!

Juuri julkaistu digisivustomme: "Togehter"

Olkaa hyvä ja tutustukaa ja yllättykää positiivisesti, mitä kaikkea meillä on teille tarjolla - palveluvalikoimamme on todella l a a j a :

http://www.yit.fi/together/

Veikko Hiiri (17.1.2010 18:13)
Hämmästyttävää on se, että alan gurutkin selittelevät vain tekniksiä härveleitä (joita mainitset blogissasi). Sen sijaan, että pohdittaisi niiden hyödyntämistä ja merkitystä. Mm. verkkodemokratian tai verkostomarkkinoinnin suhteen myydään pelkkiä arvailuja ja uskomuksia. Media(maailma) pyörii yhä enemmän luulojen ja toiveiden ruokkimana.

Sosiaalinen media on itse asiassa väärä termi. Eihän media, väline, ole sosiaalinen. ihmiset ovat, jos ovat ollakseen. Olen käyttänyt, tuottanut ja rakentanut tietoteknistä verkkoa 70-luvun lopulta asti,enkä löytänyt juuutikaan mitään uutta käyttötapaa tai mullistavaa teknologiaa; värit, 3D tai mobiilin avulla yhä helpommat tavat eivät ole muuttaneet itse substanssia ja ihmisten käyttäytymistä. Nyt se (ne) ovat vain kaikkien käsillä, paljon laajempaa ja arkipäiväisempää.

Kun sähköinen tekstinkäsittely tuli, eivät tekstit ja kirjat muuttuneet paremmiksi. Dgitaalinen valokuvaus ja kuvankäsittely on ollut vuosikausia arkea, kuvat eivät vaikuta hienommilta. Ääniklippejä ja videoita on ryhdytty suoltamaan oikein urakalla: You Tube on täynnä tuotoksia, joita ei voi ilman myötähäpeää seurata. Ja kaikki tämä on levitettävissä muutamssa sekunnissaa ympäri maailmaa ja katsottavissa missä vain kännyköillä.

Kuinka on mahtanut unohtua viestinnän perusta: merkityksellinen, jalostettu, valikoitu ja kohdennettu (ihmisiin) vaikuttaminen? Tuntuu siltä, että nämä on korvattu exhibitionismilla sekä lehdistössä että yhteisöviestinnässä. Valitettavasti minua ei (vieläkään) hetkauta, että takavuosien missi tai muu turhis selittää suu vaahdossa, kuinka tulisi seuraavalla ostosreissulla toimia. Tai, että mikä kuntani asia milloinkin on tärkeä ja tulisi hetimmiten komentoida poliitikon blogia...
RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.