Ei sota yhtä miestä kaipaa?20.10.2009 13:22
Elina Melgin 10/2009
Sotaan liittyvät kielikuvat ovat monen yrityksen, etenkin globaalin suuryrityksen viestintäkulttuurin tärkeitä havainnollistajia. Ei ihme, onhan strategia sotaan liittyvä käsite. Taktiikka, asemointi, puolustus, rintamat... niitä riittää. Yksi periksiantamista tukeva, tunnettu sotaan liitetty ajatus uskoo: ”ei sota yhtä miestä kaipaa”.
Kielikuvat viestinnän välineinä ovat mielenkiintoisia. Mistä ne ovat peräisin ja miksi Suomessa viljellään erityisen paljon mollivoittoisia sanontoja? Verukkeita vilisee: ”Laiha sopu on parempi kuin lihava riita” tai ”Viisaampi väistää”. Ne kuvastavat realiteetteja, mutta eivät kerro taistelutahdosta, kuten vaikkapa ”Early bird eats the worm”.
Suomalaiseen sananlaskuperinteeseen kuuluu myös peräänantamattomuutta. ”Todellinen sotilas menee läpi vaikka harmaan kiven”. Kyse on nimenomaan suomalaisesta sotilaasta ja suomalaisesta asenteesta.
Suomalainen soturi oli esimerkillinen koko muulle maailmalle, kuten Talvisodan aikainen urhea toiminta osoitti ja jota sotapropaganda valisti meille ja muulle maailmalle. Me edelleen uskomme suomalaiseen sotilaaseen. Kuten myös ne iäkkäät ihmiset maailmalla, jotka olivat todistamassa Venäjän ja sen naapurimaiden tapahtumia 1930-40 -luvuilla.
Pienen Suomen sitkeä ja kirjava armeija ei antanut periksi vaan taisteli itsenäisyytensä puolesta kuin hullu monta kertaa suurempaa naapuria vastaan. Miten se oli mahdollista? Suomenhan piti olla sisältä hajallaan?
Lyhyessä ajassa oli kuitenkin ehditty paljon. Koska oli Yksi sotilas. Amatööri- ja ammattisotilasjoukot olivat yhtenäistyneet yhden yksittäisen sotilaan, marsalkka Mannerheimin johtamistaitojen ansiosta.
Mannerheim on nyt muotia. Aina muotia. Ei ole kauaakaan, kun hänet valittiin Suomen tärkeimmäksi vaikuttajaksi kautta aikojen. Toiseksi tuli muistaakseni Risto Ryti ja kolmanneksi Urho Kekkonen.
Mannerheim oli kosmopoliitti herrasmies kiireestä kantapäähän. Hän tunsi vihollisen, koska oli kouluttautunut ja palvellut Pietarin kuninkaallisessa armeijassa. Hän oli suuri sotastrategi, joka pelasti Suomen, enemmän kuin kerran.
Mutta Mannerheim oli myös viestintästrategi. Hänellä oli jotakin, mitä tavallisella sotapäälliköllä tai johtajalla ei ollut eikä ole. Hän osasi puhua, neuvotella, suostutella, käskyttää, seurustella ja – hurmata. Monella kielellä. Hän oli PR-mies. Hän hallitsi kansainvälisen etiketin – ja väitän, että hän hallitsi myös etiikan. Ainakin hän johti omalla esimerkillään eikä ollut rähmällään silloinkaan kun Hitler kävi Suomessa. Mannerheimilla oli karismaa. Suomi tarvitsi kansallisen ikonin.
Johtaminen on viestintää, todisti Mannerheim. Hänen johtamassa armeijassa jokaisella yksillöllä oli merkitystä. Niin talvisota kuin jatkosotakin kaipasivat jokaista sotilasta, jokaisesta suomalaisesta pirtistä ja tuvasta. Omalla esimerkillään ja strategisella viestinnällä Mannerheim osoitti, että ”kyllä sota jokaisen miehen kaipaa”.
Jottei tästä blogista voisi vetää vääriä johtopäätöksiä, sanottakoon, että Minä, kirjoittaja en ole sotaintoilija. Päinvastoin. Kannatan sitä, että Suomi menee muun sivistysmaailman mukana malliin, jossa nuoria poikia ei pakoteta armeijaan vaan sinne saa mennä omasta tahdosta.
Elina Melgin
ProComin toiminnanjohtaja
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 20.10.2009 13:40
Kirjoituksessa on 2 kommenttia
