
Säännöt ja eettiset ohjeet
![]() |
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi on ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko maa.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäseniään yhdistävänä ammatillisena ja koulutusjärjestönä ja jatkaa Suomen Henkilöstölehtien Yhdistys ry:n ja Tiedotusmiehet ry:n perinteitä. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa:
• kehittämällä jäsentensä ammattitaitoa sekä ulkoisessa että sisäisessä tiedotustoiminnassa
• seuraamalla ja edistämällä viestinnän kehitystä esimerkiksi osallistumalla alan tutkimus- ja koulutustoimintaan yhteistyössä korkeakoulujen, järjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa
• pitämällä huolta, että suomalaisella viestinnällä on ajan tasalla olevat eettiset normit ja että jäsenistö ja sen sidosryhmät ovat niistä tietoisia
• pitämällä säännöllisesti yhteyttä jäsenistöön ja edistämällä jäsenten keskinäistä yhteistoimintaa
• olemalla yhteydessä ja toimimalla yhteistyössä eri työmarkkina- ja viestintäalan sekä muiden järjestöjen kanssa
• tekemällä tunnetuksi viestinnän tavoitteita, keinoja ja merkitystä
• antamalla asiantuntija-apua ja lausuntoja mm. alan lainsäädäntöä, sopimuksia sekä tiedottajan toimintaedellytyksiä kehitettäessä
• pitämällä yhteyksiä ulkomaisiin viestintäalan järjestöihin
• valvomalla, että tiedottajilla on suotuisat edellytykset ammattinsa harjoittamiselle ja että jäsenten
ammatinharjoittamisen oikeuksia ei loukata.
3 §
Toimintansa tukemista varten yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia, toimeenpanna asianomaisella luvalla keräyksiä, arpajaisia ja huvitilaisuuksia sekä perustaa rahastoja. Yhdistys voi myös omistaa kiinteistöjä.
4 §
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi yhdistyksen johtokunta hakemuksesta hyväksyä henkilön, joka toimii viestintä- ja suhdetoimintatehtävissä taikka alan tutkimus ja/tai koulutustehtävissä. Johtokunta voi perustellusta syystä hyväksyä jäseneksi henkilön, joka ei toimi mainituissa tehtävissä. Yhdistyksellä on oikeus kutsua kunniajäseniksi rekisteröity yhdistys tai sen edustaman alan toimintaa tai tarkoitusperiä edistäneitä yksityisiä henkilöitä. Kannatusjäseneksi yhdistyksen johtokunta voi hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka suorittaa vuosikokouksen päättämän kannatusjäsenen vuosimaksun. Kannatusjäsenellä tai sen edustajalla on oikeus osallistua yhdistyksen kokouksiin, mutta ei äänioikeutta eikä kelpoisuutta yhdistyksen luottamustoimiin. Yhdistyksen kokouksissa on äänioikeus varsinaisilla jäsenillä. Valtakirjoja ei hyväksytä. Jokaisen jäseneksi hyväksytyn nimi ja ammatti kirjoitetaan jäsenluetteloon, johon merkitään muutkin tarpeellisena pidetyt tiedot.
5 §
Yhdistyksen jäsen on oikeutettu eroamaan yhdistyksestä kolmenkymmenen (30) päivän kuluttua siitä lukien, kun hän on siitä ilmoittanut kirjallisesti yhdistyksen johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Yhdistyksen jäsen voidaan johtokunnan päätöksellä erottaa yhdistyksestä, mikäli hän toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusperiä, rikkoo näitä sääntöjä tai lyö laimin jäsen- tai liittymismaksujensa suorittamisen taikka jättää täyttämättä muut jäsenvelvollisuutensa, joihin jäsen yhdistykseen liittymällä on sitoutunut. Jäsenellä on oikeus saattaa erottamista koskevat johtokunnan päätös yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnan puheenjohtajalle kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Tämän ilmoituksen perusteella johtokunta on velvollinen ottamaan erottamista koskevan asian esille siinä yhdistyksen kokouksessa, joka ensiksi pidetään sen jälkeen, kun ilmoitus johtokunnan puheenjohtajalle on tehty. Erottamispäätöksen vahvistamiseksi vaaditaan yhdistyksen kokouksen kolme neljäsosan (3/4) äänten enemmistö.
6 §
Yhdistyksen varsinaisen jäsenen on suoritettava yhdistykselle liittymismaksu ja vuosittainen jäsenmaksu, joiden suuruuden yhdistyksen vuosikokous seuraavaa toimintavuotta varten vahvistaa. Vuosikokous voi myös vahvistaa kertamaksun, joka oikeuttaa elinikäiseen jäsenyyteen. Vuosimaksu suoritetaan johtokunnan määräämänä aikana. Siirtyessään toimestaan eläkkeelle jäsen vapautuu suorittamasta yhdistykselle jäsenmaksujaan.
7 §
Yhdistyksen toimintaa johtaa yhdistyksen johtokunta, johon kuuluu kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittuna puheenjohtaja ja vähintään 6 ja enintään 10 jäsentä. Johtokunnan jäsenistä on vuosittain erovuorossa puolet. Johtokunnan toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta palkkaa yhdistyksen toimihenkilöt ja määrää heidän tehtävänsä, palkkansa ja muut ehtonsa.
8 §
Yhdistyksen puheenjohtaja johtaa asian käsittelyä johtokunnan kokouksessa ja hoitaa ne tehtävät, jotka hänelle lain ja sääntöjen mukaan kuuluvat. Varapuheenjohtaja huolehtii puheenjohtajan tehtävistä tämän ollessa estynyt.
9 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, kumpikin yhdessä johtokunnan määräämän toimihenkilön tai johtokunnan jonkun jäsenen kanssa.
10 §
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit sekä johtokunnan laatima vuosikertomus ja muut yhdistyksen hallintoa koskevat asiakirjat on annettava viimeistään kaksi kuukautta tilikauden päättymisestä yhdistyksen tilintarkastajille, joiden tulee kuukauden kuluessa antaa tilintarkastuskertomus johtokunnalle.
11 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain johtokunnan määräämänä päivänä loka-marraskuussa. Siinä käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään edellisen vuoden tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan johtokunnalle puheenjohtaja, jota nimitetään yhdistyksen puheenjohtajaksi
9. valitaan uudet jäsenet johtokunnan erovuoroisten jäsenten tilalle
10. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa
11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti johtokunnalle viimeistään syyskuun loppuun mennessä, jotta asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12 §
Yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia voidaan lisäksi pitää johtokunnan harkinnan mukaan. Johtokunnan on kutsuttava koolle yhdistyksen ylimääräinen kokous kolmen (3) viikon kuluessa siitä, kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen koko jäsenluvusta sitä esittämänsä asian käsittelemiseksi johtokunnalta kirjallisesti vaatii.
13 §
Kutsu yhdistyksen kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti kullekin jäsenelle vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää, ja kokouskutsussa on otettava huomioon yhdistyslain määräykset.
14 §
Ehdotukset näiden sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta käsitellään kahdessa (2) peräkkäisessä, vähintään kahden (2) viikon väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa, jossa ehdotusten on hyväksytyksi tullakseen saatava ensimmäisessä kokouksessa kolme neljännestä (3/4) annetuista äänistä, toisessa kokouksessa yksinkertainen äänten enemmistö. Yhdistyksen purkautuessa on yhdistyksen omaisuus, sitten kun mahdolliset velat on maksettu ja muut sitoumukset täytetty, käytettävä yhdistyksen kokousten määräämällä tavalla niiden tarkoitusperien hyväksi, jotka yhdistys on näiden sääntöjen puitteissa itselleen asettanut.
Yhteisöviestinnän periaatteet
Hyväksytty ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n johtokunnan kokouksessa 26.4.2007.
ProComin eettiset ohjeet
ProComin jäseniä koskevat eettiset ohjeet perustuvat Ateenan koodiin ja Lissabonin ohjeistoon. Nämä kansainväliset ohjeistot on tarkoitettu kaikkien alan järjestöjen käyttöön. Centre Europeen des Relations Publiques (CERP) on hyväksynyt ne vuosina 1965 ja 1978. Eettisten ohjeiden pohjana on YK:n peruskirja. Suomenkieliset ProComin eettiset ohjeet on päivitetty vuonna 2005.
Viestinnän parissa toimiminen tuo sekä yhteiskunnallista vaikutusvaltaa että vastuuta. Jokaisen viestinnän ammattilaisen on tunnettava työtään säätelevä lainsäädäntö ja tiedostettava vastuunsa. Viestinnän ammattilaiset voivat työssään oleellisesti edesauttaa sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Jokaisen ProComin jäsenen tulee vaalia ammattikunnan hyvää mainetta. Jäsen:
- kunnioittaa eettisiä ohjeita
- auttaa niiden tunnetuksi tekemisessä
- ilmoittaa ProComin johtokunnalle tietoonsa tulleet ohjeiden rikkomukset.
ProComin jäsen ei voi toimia vastoin eettisiä ohjeita. Mikäli työtehtävät ovat eettisten ohjeiden vastaisia, on jäsenen ilmoitettava tästä toimeksiantajalleen. Hänen tulee parhaansa mukaan huolehtia siitä, että myös toimeksiantaja kunnioittaa näitä ohjeita.
Mikäli jonkun ProComin jäsenen havaitaan toimineen näiden sääntöjen vastaisesti, johtokunta voi harkintansa mukaan erottaa hänet yhdistyksestä.
Jokainen ProComin jäsen huolehtii ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja kehittämisestä voidakseen parhaalla mahdollisella tavalla tunnistaa toimeksiantajansa viestinnälliset mahdollisuudet ja riskit.
ProComin jäsen:
- On rehellinen eikä anna harhaanjohtavia lausuntoja tai tietoja.
- Toimii aina kunnioittaen ihmisarvoa ja ihmisen koskemattomuutta.
- Kunnioittaa ilmaisun- ja lehdistönvapautta, jotka takaavat yksilön tasapuolisen oikeuden saada ja välittää tietoa.
- Noudattaa suhdetoiminnassa selkeyttä ja avoimuutta. Kiristys, painostus tai muu sopimaton vaikuttaminen on ehdottomasti kiellettyä.
- Noudattaa ehdotonta vaitiolovelvollisuutta luottamuksellisen tiedon suhteen, eikä käytä väärin luottamuksellista tietoa.
- Antaa uutisen maksutta siten, että sen julkaisemiseen ei liity kahdenkeskistä sopimusta tai salaista palkkiota. Jäsen voi kuitenkin ostaa julkaisutilaa tai lähetysaikaa alan yleisiä sääntöjä noudattaen.
- Ei edusta toistensa kanssa kilpailevia tai ristiriidassa olevia tahoja ilman molempien suostumusta.
- Ei suosittele toimeksiantajalle sellaisen yrityksen tai yhteisön palveluja, joista hän saa taloudellista tai muuta etua ilman, että toimeksiantaja on tästä tietoinen.
- Ei ota vastaan muita huomattavia korvauksia, kuten alennuksia tai välityspalkkioita ilman toimeksiantajan suostumusta.
- Ei tee toimeksiantajansa kanssa sellaisia sopimuksia tai palkkioehtoja, joiden mukaan hän takaa uutiselle tai muulle viestinnälle määrällisesti ilmaistun tuloksen.
- Ei kilpaile epärehellisin keinoin kollegojen kanssa, ei halvenna heidän mainettaan eikä haittaa heidän liiketoimiaan.
- Luo sellaisia työyhteisön viestintätapoja ja -kanavia, joiden avulla yhteisön jäsenet saavat ajantasaista tietoa ja voivat osallistua sekä toimia vastuullisesti.
- Pitää mielessä, että myös hänen käyttäytymisensä yksityishenkilönä vaikuttaa ammatin arvostukseen.
Suhdetoiminnan eettiset säännöt
Ateenan koodi
Kansainväliset etiikan säännöt, jotka Centre Europeen des Relations Publiques (CERP) hyväksyi Ateenassa pidetyssä yleiskokouksessaan 11.5.1965 nimellä The Code of Athens.
Yhdistyneiden Kansakuntien kaikki jäsenmaat ovat sitoutuneet noudattamaan järjestön Peruskirjaa, joka vahvistaa "uskon ihmisen perusoikeuksiin, ihmisen arvoon ja merkitykseen". Näiden maiden PR-ammatinharjoittajien tulee ammattinsa perusluonteen mukaisesti sitoutua noudattamaan tämän Peruskirjan periaatteita. "Oikeuksien" lisäksi ihmisellä on fyysisten tai aineellisten lisäksi myös henkisiä, moraalisia ja sosiaalisia tarpeita. Vain mikäli nämä tarpeet perusosiltaan tyydytetään, hänellä on todellista hyötyä oikeuksistaan.
PR-ammatinharjoittajat voivat ammattinsa velvollisuuksia suorittaessaan, riippuen siitä, miten he työnsä tekevät, oleellisesti auttaa näiden henkisten, moraalisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttämisessä.
Teknisten välineiden mahdollistaessa samanaikaisen yhteyden miljooniin ihmisiin on PR-ammatinharjoittajien näin saamaa vaikutusvaltaa hillittävä tiukoin moraalisin säännöin.
Yllä mainituin perustein tämän säännöstön allekirjoittaneet PR-yhdistykset täten ilmaisevat hyväksymisensä moraaliseksi perusohjeekseen seuraavat eettiset säännöt. Mikäli jonkun näiden yhdistysten jäsenen ammatissaan havaitaan toimineen näiden sääntöjen vastaisesti, hänen katsotaan syyllistyneen asianmukaista rangaistusta vaativaan rikkomukseen.
Näin ollen jokainen näiden yhdistyksen jäsen
Pyrkii
- osallistumaan sellaisten normaali- ja kulttuuriolosuhteiden luomiseen, jossa ihminen voi kehittyä vapaasti ja nauttia ihmisoikeuksien julistuksen mukaisista loukkaamattomista oikeuksistaan;
- luomaan sellaisia viestintätapoja ja -kanavia, jotka vaatimalla olennaisen informaation vapaata kulkua saavat yhteiskunnan jokaisen jäsenen tuntemaan, että hän pysyy asioiden tasalla ja jotka myös saavat hänet tietoiseksi omasta henkilökohtaisesta osallistumisestaan, vastuullisuudestaan sekä solidaarisuudestaan muita jäseniä kohtaan;
- pitämään mielessä, että ammattinsa julkisen luonteen takia käyttäytymisellään myös yksityishenkilönä vaikuttaa ammatin arvostukseen;
- kunnioittamaan ammatissaan ihmisoikeuksien julistuksen moraalisia periaatteita ja sääntöjä;
- pitämään arvossa ja puolustamaan ihmisarvoa sekä tunnustamaan osapuolten oikeuden asiansa esille tuomiseen ja mielipiteensä lausumiseen.
- käyttäytymään aina ja kaikissa olosuhteissa siten, että hän ansaitsee ja voi saavuttaa kanssaan tekemisiin joutuvien luottamuksen;
- ottamaan kaikissa olosuhteissa huomioon molempien osapuolten edut sekä palvelemansa yhteisön että kulloisenkin yleisön edut;
- suorittamaan tehtävänsä rehellisesti välttäen epäselviä tai väärinkäsityksiä aiheuttavia ilmaisuja sekä olemaan vilpitön niin entisille kuin nykyisillekin asiakkailleen tai työnantajalleen.
- asettamasta muita tavoitteita totuutta tärkeämmäksi;
- levittämästä muihin kuin todistettaviin ja tarkistettavissa oleviin tosiseikkoihin perustuvaa informaatioita;
- osallistumasta mihinkään sellaisen toimeen tai yritykseen, joka on epämoraalinen tai epärehellinen tai on omiaan alentamaan ihmisarvoa ja ihmisen koskemattomuutta;
- käyttämästä mitään "käsittelykeinoja" tai -tekniikkaa, joiden tarkoituksena on luoda alitajuisia vaikutuksia, joita yksilö ei omasta vapaasta tahdostaan pysty hallitsemaan ja joihin perustuvista toimistaan häntä ei näin ollen voida pitää vastuullisena.
Lissabonin ohjeisto - Suhdetoiminnan harjoittamisen eurooppalaiset säännöt
CERP (Centre Europeen des Relations Publiques) on Lissabonin kokouksessaan 16. huhtikuuta 1978 hyväksynyt eurooppalaiset suhdetoiminnan eettiset säännöt. Nämä säännöt on tarkoitettu kaikkien alan kansallisten järjestöjen käyttöön ja tavoitteena on suhdetoiminnan harjoittamisen yhtenäistäminen Euroopassa.
Osa I Sääntöjen soveltaminen
1. kohta
Osa II Yleiset ammatilliset velvoitteet
2. kohta
3. kohta
4. kohta
5. kohta
Osa III Erityisiä ammatillisia velvoitteita asiakkaita ja työnantajaa kohtaan.
6. kohta
7. kohta
8. kohta
9. kohta
10. kohta
11. kohta
12. kohta
Velvoitteet julkista mielipidettä ja tiedotusvälineitä kohtaan.
14. kohta
15. kohta
16. kohta
Velvoitteet muita saman ammatin harjoittajia kohtaan
17. kohta
Velvoitteet ammattialaa kohtaan
18. kohta
19. kohta
Jäsenen, joka sallii näitä säännöksiä rikottavan, katsotaan itse niitä rikkoneen.
