ProCom - viestinnän ammattilaiset

In English Palaute ProComNet

Alan järjestäytyminen

Kuva: Osvald Hedenström, Hede-Foto / Lehtikuva.

 

Kuva: Jyrki Vesa

KIRJOITTAJAT

Elina Melgin
on ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n toimitusjohtaja (2005–). Hänellä on yli kahden  vuosikymmenen ajalta kokemusta monipuolisesta viestintä- ja suhdetoimintatyöstä muun muassa muotoilun, kulttuurin ja koulutuksen parista taideteollisesta korkeakoulussa (aalto-yliopisto) ja nokia oyj:n  konserniviestinnästä. Melgin on kansainvälisen järjestön Global alliance for PR and Communication  management’n hallituksen jäsen. Hän tekee parhaillaan julkisuus diplomatian historiaan liittyvää väitöskirjaa Helsingin yliopistossa.

Kuva: Jan Rosström

YTM Minna-Liisa Nurmilaakso valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 2011 pääaineenaan valtio-oppi. Hän toimii ProComissa viestintäsuunnittelijana ja historiaprojektin koordinoijana. Aiemmin hän on työskennellyt työ- ja elinkeinoministeriön tiedottajana.

Sotapropagandasta se alkoi


Sodilla on ollut merkityksensä viestinnän tekijöiden järjestäytymisen varhaisessa historiassa niin suomessa kuin muissakin Euroopan maissa. Myös alan voimakas naisistuminen sekin on kansainvälinen ilmiö. Tässä kirjan osuudessa kuvataan ennen kaikkea suomen suurimman viestinnän ammattilaisten liiton ProCom –  Viestinnän ammattilaiset ry:n historiaa. Historia on kunniakas, sillä ProCom on vanhin PR-alan liitto Euroopassa. Mitkä olivat tiedotusmiesten syntyyn johtaneet syyt, miksi 1970-luvulla hajautunut järjestökenttä  yhdistyi sekä millaisia olivat alan järjestökentän värikkäät vaiheet? Ja keitä olivat keskeiset vaikuttajahahmot?