Sisäinen viestintä
![]() |
KIRJOITTAJA
Pentti Paulasto toimii viestintäkonsulttina perustamassaan PP-Viestintä Oy:ssä. Hänellä on vankka ja monipuolinen kokemus viestintätyöstä niin yrityksissä, järjestöissä kuin mediankin palveluksessa. Aikaisemmin hän työskenteli tiedotusjohtajana Wärtsilä Marinella, tiedottajana ja yhteiskuntasuhteiden asiamiehenä Suomen Työnantajain Keskusliitossa, tiedotuspäällikkönä Ahlströmin Karhulan tehtailla sekä radiotoimittajana Yleisradion eri toimituksissa. Paulasto on toiminut myös viestinnän kouluttajana.
Henkilöstölehdet ja yhteisöjen sisäisen viestinnän kehittyminen
Sotien aika 1940-luvulla antoi merkittävän kehityssysäyksen myös yhteisöjen sisäiselle viestinnälle, jota oli jo toki monissa yrityksissä harjoitettu aiemminkin. Yrityksiin oli muodostunut tarve pitää talouden rullat pyörimässä vaikeinakin aikoina ja luoda yhteishenkeä useilla paikkakunnilla työskentelevän väen kesken. Alkuun viestinnän sisältö ja keinot riippuivat täysin työnantajan tahdosta kunnes henkilökunnan oikeutta työpaikkaansa koskeviin tietoihin alettiin säädellä ensin työmarkkinajärjestöjen keskinäisin sopimuksin ja sittemmin lainsäädäntöteitse.
| Sisäinen viestintä_Pentti Paulasto.pdf (14.7 MB) |

