Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Perinteisessä mediassa on lähes päivittäin juttuja sosiaalisen median käytön ja mielenterveys- ja/tai tarkkaavaisuushaasteiden yhdistävistä tekijöistä. Onko tämän tiedon valossa vastuullista pyytää henkilöstöä rakentamaan asiantuntijaprofiileja sosiaalisessa mediassa? Voiko viestintäasiantuntija vastustaa sosiaalista mediaa ja sopiiko sitä sanoa ääneen?

Julkaistu

Tämän vuoden olen kartuttanut vastuullisuusymmärrystäni ProComin järjestämässä laajassa ja erittäin antoisassa Vastuullisuus ja viestintä -koulutuskokonaisuudessa. Syyskuussa osallistuin koulutuskokonaisuuden päivään, jossa aiheena oli vastuullinen asiantuntijaviestintä ja sosiaalinen media. Aiheesta oli kertomassa Sus+Com Agencyn perustaja Mari Haavisto ja esimerkki-casen asiantuntijaviestinnästä jakoi Valtiovarainministeriön ‘palveleva ekonomisti’ Olli Kärkkäinen. Suuri kiitos Marille ja Ollille mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättäneestä koulutuksesta!

Mikä asiantuntijaviestintä ja miksi?

Asiantuntijaviestinnällä tuodaan asiantuntijaosaamista esiin sidosryhmille viestinnän keinoin ja se on mainio mahdollisuus vaikuttaa. Kun organisaation tunnettuus kasvaa sosiaalisen tai perinteisen median avulla, voi se vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi yrityksen valuaatioon, työnantajakuvaan tai myynteihin.

Henkilöä seurataan somessa mieluummin kuin kylmää persoonatonta yritystä. Jos yrityksen asiantuntijat eivät ole mukana somessa käytävässä keskustelussa, keskustelu käydään ilman heitä.

Aihe herättää minussa viestintäasiantuntijana ristiriitaisia tunteita. Viime aikoina mediassa on ollut useita juttuja älylaitteiden ja sosiaalisen median käytön lisääntymisen vaikutuksista muun muassa mielenterveysongelmiin. Tunnistan myös oman addiktioni selailun synnyttämään dopamiiniin ja sen vuoksi olen pitkälti luopunut somen selailusta. Tunnistan toki myös, että ongelma ei ole vain sosiaalisessa mediassa. Kaikenlainen älylaitteen selailu, oli kyse sitten uutisista, somesta tai tutkimuksista, ylläpitää riippuvuutta. Minä en halua olla riippuvainen laitteesta, jonka selailun tunnistan heikentävän hyvinvointiani.

Tunnistan myös oman addiktioni selailun synnyttämään dopamiiniin ja sen vuoksi olen pitkälti luopunut somen selailusta.

Alkuvuodesta mietin ‘cold turkey’ -ratkaisua ja älypuhelimen vaihtoa älyttömään puhelimeen. Tiesitkö, että älyttömän pikkunokialaisen akku kestää kolmeviikkoa! Vaan eipä vaihto niin helppoa olekaan, sillä KAIKKI arjessa käytetyt hyötytoiminnot pankkitunnistautumisesta bussilippuun on linkattu älypuhelimeen. Kapistus siis myös helpottaa elämää.

Toistaiseksi kohtuullisen hyvin toiminut laastariratkaisu omaan käyttöön on ollut kännykän laitto eteisen laatikkoon heti kotiin tultua, jotta laite ei näkyvillä houkuttele tarttumaan tarpeettomaan selailuun. Poissa silmistä, poissa mielestä pätee tässäkin tapauksessa.

Puhelin laatikossa auttaa myös olemaan enemmän läsnä 4-vuotiaalle lapselle, jolle en halua antaa esimerkkiä jatkuvasta älylaitteen räpläämisestä. Uskon, että puhelimen laittaminen laatikkoon ja addiktion tiedostava vastustaminen on vaikuttanut positiivisesti mielialaan ja aivoista on vapautunut tilaa muulle merkitykselliselle.

Henkilöbrändi - kirosana vai mahdollisuus?

Koulutuksessa keskusteltiin siitä, kuinka saada asiantuntija motivoitumaan oman brändinsä luomisesta. Olli Kärkkäinen kertoi omasta polustaan asiantuntijaviestijäksi. Tarina oli kiinnostava, sillä Ollilla on ollut voimakas motivaatio vaikuttaa siihen, mitä ja miten taloudesta keskustellaan julkisuudessa.

Mutta jos motivaatiota ei ole, pystyykö sitä rakentamaan? Esimerkiksi introvertilta tutkijalta omasta työstä keskustelu julkisesti ei välttämättä käy luonnostaan. Ei, vaikka tutkimus saattaisi kovastikin kiinnostaa laajempaa yleisöä.

Omassa työssäni mediaviestinnän asiantuntijana koen, että minun ei tarvitse olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. En koe jääväni mistään paitsi, kun en vietä aikaa somessa - päinvastoin. Toki kannustan aina asiakkaita jakamaan perinteisessä mediassa julkaistut artikkelit kaikissa omissa kanavissa näkyvyyden maksimoimiseksi. Saman aion tehdä myös tämän tekstin kanssa, sillä tästä aiheesta haluan herättää keskustelua.

Sosiaalinen media on hyödyllinen työkalu ja kanava, mutta mahtavatko sosiaalisen median kanavat jatkuvassa käytössä olla kenenkään mielenterveydelle tai tarkkaavaisuudelle hyväksi. Sallitaanko työympäristössä some-vastaisuus tai jopa täysi somettomuus? Voiko näistä turvallisin mielin puhua ääneen? Millaisia ajatuksia aihe herättää?

Tausta-artikkeleita:

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009873871.html

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009361649.html

https://www.hs.fi/tiede/art-2000009822938.html

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009747887.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008402182.html

Kirjoittaja

  • Merja Turpeinen

    Viestintätoimisto SagaSocialin perustaja ja viestintäasiantuntija

    Kirjoittaja työskentelee mediaviestinnän asiantuntijana ja opiskelee vastuullisuutta ja psykologiaa. LI: https://www.linkedin.com/in/merjaturpeinen

    Lue lisää kirjoittajalta

Sinua saattaisi kiinnostaa myös