Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Vuoden päätapahtumamme ProCom-päivä palautuu alkuperäiselle paikalleen – tervetuloa mukaan torstaina 2.6.2022!

ProCom on pärjännyt hyvin pandemian muutoksissa: hybridiin on hypätty, tapahtumia on siirrelty, skenaarioita on laadittu ja uusi vastuullisuuskoulutus lanseerattu. Myös ProCom-päivä järjestettiin viime vuonna poikkeuksellisesti hybriditapahtumana lokakuussa.

Olemme nyt päättäneet siirtää syksylle 2021 suunnitellun ProCom-päivän takaisin sen alkuperäiselle paikalleen kesäkuulle, sillä se on ollut vuodesta toiseen iloinen kesän aloituksen merkki viestintäammattilaisille ja erityisen tärkeä tilaisuus kollegojen tapaamiseen ja uusien tuttavuuksien luomiseen. Vaikka pandemian rajoituksia ollaan nyt purkamassa, uskomme että kesäkuu on ProCom-päivän mahdollistamille kohtaamisille oikea ajankohta. ProCom-päivä järjestetään torstaina 2.6.2022.

Ensi kesän 2022 ProCom-päivän teema ja sisältö säilyvät pääosin ennallaan käsitellen brändejä. Mitkä brändit ovat pärjänneet suuressa muutoksessa? Onko vastuullisuudesta tullut valtavirtaa? Miten organisaatiot ovat sopeuttaneet toimintaansa rajoitusten jälkeen? Pohdimme päivässä myös viestinnän rehellisyyttä ja mainetta. Suurin osa lokakuulle 2021 ajatellusta ProCom-päivän sisällöstä toteutuu siis reilun puolen vuoden päästä.

ProCom palkitsee vuosittain ansioituneita viestintätekoja ja niiden tekijöitä. Ehdotukset kerätään jäsenistöltämme ja valinnat tekee joka vuosi vaihtuva tuomaristo. Vuoden viestintäpalkinnot jaetaan perinteisesti ProCom-päivässä ja myös tämä Vuoden viestintäpalkinnot 2021 -tilaisuus siirtyy kesäkuulle. Olemme pidentäneet vastausaikaa ehdotuksille ja kyselyyn voi jättää oman ehdotuksen aina 20.12.2021 saakka.

Panostamme syksyllä 2021 muiden tapahtumien ja koulutusten järjestämiseen ja suosittelemme jäseniä ylläpitämään osaamistaan ja kehittymistään näihin osallistumalla. ProCom käyttää oman alansa ammattilaisia kouluttajina maksullisissa koulutuksissaan ja tapahtumissaan, toimii kuten työnantaja. Valitettavasti kaikille kouluttajille ja koulutuksille ei ole ollut pandemian aikana samanlaista kysyntää kuin ennen koronaa. Olemme luoneet uutta. Hybridi on tullut jäädäkseen. Lyhyet tietoiskumaiset koulutukset ovat olleet suosittuja. Vastuullisuuden koulutusohjelma on tullut todelliseen tarpeeseen. Ohjelma myytiin hetkessä loppuun ja lanseeramme uutta alkuvuoteen 2022.

ProCom ry perustettiin vuonna 1947 ja ensimmäinen viestintäalan seminaari Tiedottaja-päivä pidettiin 1949. Yli 70 vuodessa ala on naisistunut ja kasvanut kohisten. Viestintäammattilaiset ovat tukeneet oman yhdistyksensä palveluita ja tuotteita. Ilman tätä tukea alan järjestö ei yksinkertaisesti ole olemassa.

AMMATTITAITOISELLE VIESTIJÄLLE ON KYSYNTÄÄ

Vaikeat ajat vuosina 2020–2021 ovat merkinneet koko viestintäalan brändille ennakoimatonta menestystä. Pandemian aikana viestinnän arvo on noussut merkittävästi yhteiskunnassa. Jokainen johtaja ymmärtää, ettei kriiseissä voi pärjätä ilman ammattimaista viestintää. Alan työpaikkoja on ollut auki tasaiseen tahtiin, ja nyt syksyllä 2021 alan työpaikkoja vaikuttaa olevan auki enemmän kuin koskaan.

Muutoksessa on olennaista joustaa ja antaa tukensa tärkeille luottojoukoille. Tulevaisuus näyttää lupaavalta, jos teemme sitä yhdessä. ProCom on olemassa jäseniään varten ja ProCom-päivä on ollut yhteisön tärkein yksittäinen tapahtuma vuodesta 1949.

Ilolla odotamme ensi kesää. ProCom-päivässä pääsemme näkemään toisiamme, keskustelemaan ja nostamaan maljan palkittaville parhaille osaajille. Palkinnon ansaitsevat oikeastaan kaikki viestintää pandemian aikana tehneet ammattilaiset.

ProCom-päivään 2022 voit ilmoittautua mukaan koko syksyn ja kevään ajan. Ohjelma ja lisätiedot löytyvät verkkosivuiltamme täällä. Mikäli olet jo ilmoittautunut mukaan syksyn ajankohtaan, toivomme että pääset osallistumaan tapahtumaan torstaina 2.6.2022. Olemme kaikkiin jo ilmoittautuneisiin osallistujiin erikseen yhteydessä päivämäärämuutoksen vuoksi. Mikäli sinulla on kysyttävää, meidät tavoittaa tutusta sähköpostiosoitteestamme procom@procom.fi.

Elina Melgin, toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA

Mikäli sinulla on kysyttävää, meidät tavoittaa tutusta sähköpostiosoitteestamme procom@procom.fi.

ProCom-päivän verkkosivuille pääset täällä >>