Jäsentyypit
ProComilla on useita jäsentyyppejä, joiden avulla otamme huomioon erilaiset elämäntilanteet ja organisaatioiden tarpeet. Tutustu jäsentyyppeihin ja lähetä jäsenhakemus. Jos sinulla on kysyttävää jäsenyydestä, ota yhteyttä toimistoomme!
Mikä jäsentyyppi sopii sinulle?
Henkilöjäsenyyden piiriin kuuluvat ne jäsenet, jotka ovat työsuhteessa. Jäsenmaksu on 120 euroa vuodessa. Jäsenyyden voi kustantaa joko henkilökohtaisesti tai työnantajan toimesta. Jäsenyys on kuitenkin aina henkilökohtainen, eikä se katkea esimerkiksi työpaikan vaihdoksen yhteydessä.
Kesken vuoden liittyminen
Elo-lokakuussa liittyessä perimme puolet koko vuoden jäsenmaksusta (60 €) ja liittymismaksun (30 €). Marras-joulukuussa liittyessä emme laskuta kuluvaa vuotta, ja perimme liittymismaksun seuraavan vuoden alussa jäsenlaskutuksen yhteydessä.
Aleryhmään kuuluvat ne jäsenet, jotka eivät ole työsuhteessa tai viettävät opinto- tai vanhempainvapaata. Jäsenmaksu on 60 euroa vuodessa. Jäsenyyden voi kustantaa joko henkilökohtaisesti tai työnantajan toimesta. Jäsenyys on kuitenkin aina henkilökohtainen, eikä se pääty esimerkiksi vanhempainvapaan tai työpaikan vaihdoksen yhteydessä.
Kesken vuoden liittyminen
Elo-lokakuussa liittyessä perimme puolet koko vuoden jäsenmaksusta (30 €) ja liittymismaksun (30 €). Marras-joulukuussa liittyessä emme laskuta kuluvaa vuotta, ja perimme liittymismaksun seuraavan vuoden alussa jäsenlaskutuksen yhteydessä.
Opiskelijajäsenyys on maksuton viestintää opiskeleville. Muiden alojen opiskelijoille vuosittainen jäsenmaksu on 50 euroa. Opiskelijajäsenet on vapautettu liittymismaksusta (30 euroa).
Opiskelijoille kuuluvat samat jäsenedut kuin henkilöjäsenille lukuunottamatta yhdistyksen kokousten äänioikeutta. Läsnäolo-oikeus kokouksiin on.
Opiskelijan tulee ilmoittaa valmistumisestaan ProComin toimistolle, minkä jälkeen opiskelijajäsenyys muuttuu halutessasi henkilöjäsenyydeksi. Jos siirryt suoraan opiskelijajäsenestä henkilöjäseneksi, sinulta ei peritä erikseen liittymismaksua (30 euroa).
Huomaathan, että yritys tai organisaatio ei voi maksaa opiskelijan jäsenmaksua.
Kesken vuoden liittyminen
Elo-lokakuussa liittyviltä opiskelijoilta, jotka eivät opiskele viestintää pääaineenaan, peritään puolet (25 €) koko vuoden jäsenmaksusta. Marras-joulukuussa liittyessä emme laskuta kuluvaa vuotta.
Seniorijäseneksemme ovat tervetulleita jo eläkkeelle jääneet viestijät ja alan teemojen parissa työskennelleet. Seniorijäsenyys on maksuton.
Seniorijäsenet nauttivat samoista jäseneduista kuin henkilöjäsenet lukuun ottamatta yhdistyksen kokousten äänioikeutta. Läsnäolo-oikeus kokouksiin on.
Mikäli olet jäämässä eläkkeelle ja haluat siirtyä maksuttomaksi seniorijäseneksi, käy täyttämässä tämä lomake >>
PROCOMIN YHTEISÖJÄSEN – HYVÄÄ VIESTINTÄÄ KANNATTAVA YHTEISÖ
Mikä tahansa organisaatio voi liittyä ProComin yhteisöjäseneksi. Yhteisöjäsenenä profiloidut viestinnän alan kehittäjänä: yhteisöjäsenorganisaatiot saavat näkyvyyttä muun muassa jäsenviestissämme ja verkkosivuillamme.
Yhteisöjäsenyyden voit kustantaa 1–5 hengelle, 6–10 hengelle tai 11–15 hengelle.
Haluatteko liittyä yhteisöjäseneksemme? Lähetä meille sähköpostia, niin autamme sinut eteenpäin: procom (at) procom.fi.
Yhteisöjäsenyyden vuosihinnat
- Yhteisöjäsenyys 1–5 henkilölle: 1100 euroa (alv. 0 %)
- Yhteisöjäsenyys 6–10 henkilölle: 2200 euroa (alv. 0 %)
- Yhteisöjäsenyys 11–15 henkilölle: 3300 euroa (alv. 0 %)
Yhteisöjäsenen edut
- Jäsenyyden koosta riippuen 1–15 henkilölle kaikki samat jäsenedut kuin henkilöjäsenellekin lukuun ottamatta yhdistyksen kokousten äänioikeutta. Läsnäolo-oikeus kokouksiin on.
- Jäsenyyden koosta riippuen arvoltaan 500/1000/1500 euron voucher ProComin palveluihin. Voucher on käytettävissä kalenterivuoden aikana ja sen voi käyttää esimerkiksi koulutuksiin, työpaikkapalveluihin tai tapahtumamaksuihin.
- Kaikki yhteisöjäsenorganisaation työntekijät ovat oikeutettuja jäsenalennukseen maksullisissa koulutuksissamme.
- Organisaatio saa näkyvyyttä ProComin kanavissa yhteisöjäsenenä eli viestinnän tärkeyttä korostavana yhteisönä.
- Tutustu jäsenetuihimme täällä.

Liity ProComin jäseneksi
Löytyikö urapolkuusi sopiva jäsentyyppi? Liity ProComin jäseneksi ja tule osaksi Suomen suurinta viestintäalan yhteisöä!