Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Mentorointi-ohjelma 2023

ProComin suositun mentorointiohjelman ytimessä on verkosto: me viestijät emme ole työssämme ja ajatuksinemme yksin, vaan voimme hyötyä toistemme kokemuksesta.
Mentorointiohjelman pääroolissa on aktorin ja mentorin kahdenkeskiset keskustelut. Vuoden aikana tarjoamme runsaasti mahdollisuuksia verkottua muiden ohjelmaan osallistuvien parien kanssa.

Ohjelma käynnistyy tammikuussa (2023) yhteisellä aloitustilaisuudella ja päättyy marras-joulukuussa yhteisellä päätöstilaisuudella. Lisäksi vuoden aikana järjestämme viisi koko ohjelman yhteistä inspiraatiopiiriksi kutsuttua tapaamista. Jokaisessa tapaamisessa on aina ajankohtainen, viestijöitä puhuttava teema. Äänessä ovat alustusten ja haastatteluiden muodossa ohjelman osallistujat sekä ajoittain myös ulkopuoliset asiantuntijat. Yhteisissä tapaamisissa jätetään aina aikaa itsereflektiolle tai vertaissparrailulle.

ProComin mentorointiohjelma on verkostoitumisen, osaamisen jakamisen ja itsensä kehittämisen ohjelma, johon on muutaman vuosikymmenen aikana osallistunut jo satoja viestinnän ammattilaisia. Aktoreilta peritään ohjelmaan osallistumisesta hallintokuluja kattava maksu. Mentorille ohjelmaan osallistuminen on maksutonta.

Mentorointiohjelman vetäjä Sanna Fäldt

Sanna Fäldt on työyhteisövalmentaja ja -sovittelija, yrittäjä Bravers Oy:ssä sekä ProComin pitkäaikainen jäsen. Hän on viestintäalan konkari 20 vuoden urakokemuksellaan Evlistä, Cityconista ja Deloittelta, erityisosaamisenaan muutosviestintä. Sanna on julkaissut kaksi tietokirjaa: Nauti työstäsi! Naisen voimakirja työelämään (Bazar) ja Pirjo ja Tyyne – Kesytä sisäiset äänesi (Bazar). Kolmas kirja Sydämellä töissä (Avain), julkaistaan vuonna 2023.

Sanna on ollut mentorina ProComin mentorointiohjelmassa kolmena vuonna ja nauttinut valtavasti kolmesta erityisestä matkasta. Sanna vetää mentorointiohjelmaa nyt kolmatta vuotta ja haluaa pitää siinä osallistavan ja dynaamisen otteen, jotta osallistujat voivat verkottua, innostua ja oppia toisiltaan myös mentorointitapaamisten väleissä.

Osallistumismaksu

Aktoreilta peritään ohjelmaan osallistumisesta hallintokuluja kattava maksu, joka on

  • yksityishenkilön maksaessa 420 euroa + alv. 24 % ja
  • yrityksen tai organisaation maksaessa 650 euroa + alv. 24 %.

Osallistumismaksut laskutamme tammikuussa ohjelman käynnistyttyä. Huomaathan, että edellytämme aktoreilta ProComin jäsenyyttä. Jos et ole jäsenemme, voit liittyä jäseneksemme ohjelman alkaessa.

Mentorina toimiminen on maksutonta eikä edellytä ProComin jäsenyyttä.